tiistai 29. marraskuuta 2011

Tahranpoistoa, osa 1: kinkkurasva

Teoriatehtävä: kinkkurasvan poisto tekstiileistä

Jouluisten tahranpoisto-ongelmista tehtäväni oli tutkia kinkkurasvan poistamista tekstiileistä: tein kokeen tahraamalla puuvillakangasta kinkkurasvalla ja vertailemalla puhdistustuloksia eri apuaineita käyttämällä. Testissä puuvillakankaaseen kaadettiin neljään kohtaan n. 2 rkl kinkkurasvaa porsaan uunilihasta.



Tahrat käsiteltiin eri tavoin ja pestiin koneessa normaalilla ohjelmalla 60 asteessa heti samana iltana (alle 1h tahran syntymisestä). Tahrat olivat seuraavat:

käsittelemätön tahra

astianpesuaineella (Fairy) käsitelty tahra

sappisaippualla (Sonett) ennen pesua käsitelty tahra

tahranpoistoeineella (Dr. Beckman konepesuun tarkoitettu aine) käsitelty tahra

Tulokset olivat tutkimuksen kannalta tylsät: kaikki tahrat lähtivät ihan täydellisesti, ei mitään eroja.

Toistin kokeen myöhemmin, jolloin tahran syntymisen ja pesun välillä oli tasan viikko. Tulokset olivat jossain määrin yllättävät: kaikki pinttyneetkin tahrat lähtivät jälkiä jättämättä! Turhauttavan helppoa! Kai tämäkin on sitten tulos: kinkkurasvan saa pesemällä pois ilman poppakonsteja (konepesu 60 astetta). Ainoa tahra, josta jäi jotain vertailtavaa, oli tahranpoistoaineella (Dr. Beckman roll-on) käsitelty tahra, jota ei pesty koneessa. Aine levitettiin tahran päälle ja pyyhittiin hieman myöhemmin sienellä pois. Siinä tahra lieveni jonkin verran, mutta jäi kuitenkin selvästi näkyviin.

Erilaisia tahranpoistovinkkejä löytyy runsaasti. Niitä voi tarvita, jos vaatteen saa pestä vain alhaisissa lämpötiloissa - silloin tukitoimet voivat olla paljon merkityksellisempiä.

Kinkkurasvan poisto tekstiileistä

1. Ensiapu: levitä tahran päälle suolaa tai soodaa. Anna vaikuttaa n. puoli tuntia ja harjaa pois.

2. Esikäsittely: levitä tahran päälle käsitiskiainetta, sappisaippuaa tai konepesuun tarkoitettuatahranpoistoainetta. Anna vaikuttaa pari minuuttia.

3. Liotus: Liota kuumassa vedessä n. puoli tuntia.

4. Huuhtelu ja pesu: Huuhtele huolellisesti. Pese pesukoneessa pesuohjeen mukaisesti.

Usein vaiheet 2+4 riittävät, etenkin jos tahra on tuore.

Soodatahna

Itsepintaisiin rasvatahroihin voi kokeilla myös soodatahnaa:

Tee soodasta ja vedestä tahna suhteessa 3:1. Anna kuivua ja harjaa pois. Pese koneessa.

tiistai 22. marraskuuta 2011

Nelisakarainen origamitähti (taitteluohje kuvineen)

Kun taittelet origamia, pidä sitä aina pöydän päällä, se helpottaa taitteluasi. Taita paperit mahdollisimman tarkasti ja hyvin.

Voit käyttää tähteen sanomalehtipaperia, käytettyä toimistopaperia tai mitä tahansa kierrätettyä paperia, joka sopii taitteluun. Kaunis tähti syntyy esimerkiksi yhdistelemällä käytettyä tulostuspaperia ja punaista tulostuspaperia.

Origamitähti tehdään aina neliönmallisesta paperinpalasta.



Taita neliönmallinen paperi puoliksi kolmioksi.


Taita kolmio uudelleen pienemmäksi kolmioksi.


Nosta "toinen pieni kolmio" ylös ja paina neliöksi (työntämällä toinen käsi sisään avoinaisesta puolesta ja painamalla toisella kädellä alaspäin).


Tee toiselle puolelle samoin: käännä paperi, nosta pieni kolmio ylös, laita käsi kolmion ulkoreunasta sisään ja paina toisella kädellä alaspäin ulkoreunaa kohti. Tuloksena on neliö.


Taita neliön aukiolevan kulman kumpikin sivu keskiviivaa myöten niin, että taitoksen jälkeen "nuoli" osoittaa auki olevaan kulmaan.


Taita nuolen yläpuolella oleva alue pitkin nuolen yläreunaa. Avaa taitos takaisin.


Avaa nuolen äsken taitetuista sivuista molemmat takaisin sivulle ja nosta nuolen kärjestä paperi auki äsken taitettua taitosta pitkin "linnunnokaksi".

Paina kumpikin sivu taitoksia myöten alas.


Käännä paperi ja tee toiselle puolelle samoin: taita aukioleva kulma nuoleksi.

(kuva osittain "rikki")


Taita nuolen yläpuolella oleva alue pitkin nuolen yläreunaa. Avaa taitos takaisin.

Avaa nuoli linnunnokaksi.


Paina sivut taitoksia myöten alas.

Tuloksena on "salmiakki".


Avaa paperi pöytää vasten niin, että pieni kieleke osuu pöytään, sivuille jää isot kulmat (=kaksi ensimmäistä sakaraa) ja ylös nousee toisistaan irtiolevat "pupun korvat".


Taita toinen ylhäällä oleva pupun korva niin, että laitat sormen ulkoreunassa olevasta raosta sisään ja painat toisella kädellä alaspäin, jolloin pupun korva taittaa ulospäin muodostaen pupun korvasta sakaran. Tee toiselle pupun korvalle samoin. Nyt sinulla on nelisakarainen origamitähti.


Upeamman ja mahtavamman tähden saat liimaamalla yhteen useita nelisakaraisia tähtiä, liimaamalla yhteen erivärisiä nelisakaraisia tähtiä tai yhdistämällä isoja ja pieniä nelisakaraisia tähtiä toisiinsa liimaamalla. Nelisakaraiset tähdet voi liimata toisiinsa joko kaksipuoleisesti selät vastakkain tai yksipuoleisesti tähdet peräkkäin.


kuvat Pekka Kauranen