maanantai 5. joulukuuta 2011

Kun tulis joulu, että sais yöllä syödä: Jouluruokia lähi- ja luomuruoka-aineista

Nykysuomalainen joulu muistuttaa edelleen 1800-luvun porvariston joulua siivouksineen, joululahjoineen, kuusen koristeluineen ja ruokineen. Joulun perinteisiä ruokia ovat muun muassa lanttu- ja porkkanalaatikko, riisipuuro ja rosolli. Yritin etsiä näille nykyisillekin jouluherkuille reseptejä 1800-luvulta, mutta en valitettavasti löytänyt, joten yritin muokata reseptit niin, että ruokiin käytetään mahdollisimman lähellä tuotettuja ruoka-aineita ja ulkomailta tuotuja raaka-aineita käytetään vain, jos Suomessa ei niitä tuoteta. Korvasin perinteisen riisipuuron ohrapuurolla, joka edelsi riisipuuroa joulupöydässä.

Joulun laatikkoruuat ovat saaneet nimensä suorakaiteen muotoisista astioista, joissa laatikot jo ennen vanhaan paistettiin. Alunperin paistaminen tapahtui avotulella padassa. Lanttulaatikko ja perunalaatikko olivat osa länsisuomalaista jouluruokaperinnettä jo 1700-luvulla, mutta porkkanalaatikko saavutti suosion vasta 1930-luvulla. Lanttulaatikko on viety Suomesta osaksi Ruotsin jouluperinnettä.

luomulanttu/ Kolin tila, Vaskio
luomuperuna, kylmäpuristettu luomurypsiöljy/ Teuvo Virtanen, Sastamala
voikukkasiirappi/ Pöyhösen puutarha, Eurajoki
suola

Suola ei voi saada luomuliitettä, koska suolaa ei varsinaisesti viljellä tai kasvateta.

Lanttulaatikko (ohje alunperin Martan keittokirjasta)
1 kg lanttuja
1 kg perunoita
1 tl suolaa
3 rkl siirappia
2 rkl ruokaöljyä

Keitä kuoritut lantut ja perunat paloiteltuna kypsiksi vähässä vedessä. Soseuta. Lisää keitinliemi nesteeksi. Mausta ja lisää öljy. Kaada seos voideltuun vuokaan ja paista 170 asteessa noin tunnin ajan.

luomuporkkana/ Kolin tila, Vaskio

voikukkasiirappi/ Pöyhösen puutarha, Eurajoki
luomuohra/ Lampisen luomutila, Ikaalinen
suola, vesi


Porkkanalaatikko
(ohje alunperin Martan keittokirjasta)
1 kg porkkanoita
2 dl ohrasuurimoita
5 dl vettä
1 tl suolaa
1 rkl siirappia

Keitä porkkanat paloiteltuna kypsiksi vähässä vedessä. Keitä ohra samoin kypsäksi. Soseuta porkkanat. Sekoita yhteen porkkanasose, keitetty ohra ja porkkanoiden keitinliemi. Mausta suolalla ja siirapilla. Kaada massa voideltuun vuokaan. Kypsennä 200 asteenna noin tunnin ajan.

Vinkki: Joululaatikoita voi joulun jälkeen maustaa uusilla mausteilla ja lisätä kermaa ja voita. Niitä voi makunsa mukaan myös yhdistellä keskenään.

Rosolli eli sallatti on peräisin 1700-luvun Lounais-Suomen säätyläispiireistä. Se levisi 1800-luvulla pitokokkien ja kotitalouskoulujen myötä tavallisen kansan pariin. Aluksi rosolliin käytettiin perunaa, hienonnettua sipulia ja suolasilakoita. Nykyisin rosollin voi tehdä makunsa mukaan joko sillillä tai ilman.

luomuporkkana, luomupunajuuri, luomusipuli/ Kolin tila, Vaskio
talviomena/ Ahvenanmaa
luomuperuna/ Teuvo Virtanen, Sastamala
maustekurkku/ Herkkumaa, Tuulos
valkopippuri, suola

Rosolli (ohje alunperin Martan keittokirjasta)
3 keitettyä perunaa
3 keitettyä porkkanaa
3-4 keitettyä punajuurta
1 herkkukurkku
1 (hapan) omena
1 pieni sipuli
(pala sillifileetä)
valkopippuria
suolaa

Kuori juurekset ja sipuli. Kuori omena ja poista siitä siemenkota. Leikkaa kaikki kasvikset tasakokoisiksi kuutioiksi ja pane ne kulhoon. Mausta kevyesti suolalla ja valkopippurilla. Sekoita varovasti. Anna rosollin maustua kylmässä. Halutessasi voit tehdä rosolliin kastikkeen kuohukermasta, etikasta ja sokerista sekä koristella keitetyillä kananmunilla.

Riisipuuro, jonka edeltäjiä olivat ohra- ja kauraryynipuuro, oli uutuus 1800-luvulla. Riisipuuroa pidettiin hienompana kuin muita puuroja, mutta se sai arvonalennuksen, kun puuroja alettiin pitää sopivampana arkeen kuin juhlaan. Joulupuuro siirtyi pikkujoulujen tarjoiluksi sen jälkeen, kun nykysuomalaiset eivät tottuneet entisaikaisten joulusyöpöttelijöiden tapaan syödä puuroa raskaan kinkkuaterian jälkiruuaksi.

"Puuro ja maito lempeästi yhdistyy. Se viittoo tietä, elämä ryhdistyy."
maito/ Ahlmanin maitobaari, Tampere
luomuohra/ Lampisen luomutila, Ikaalinen
härkäpapu/ Gobbas Gärd, Myrskylä
suola

Vanhanajan ohraryynipuuro
1 l maitoa
1½ dl ohraryynejä
3 tl suolaa
papu

Kaikki ainekset kaadetaan uunivuokaan ja sekoitetaan. Puuroa haudutetaan uunissa 180 asteessa 2-1½ tuntia. Ohraryynit kypsyvät nopeammin, jos niitä liotetaan ensin kylmässä vedessä 1-2 tuntia. Kauraryynipuuron voi tehdä samalla reseptillä. Puuroon piilotetaan mantelin edeltäjä, papu. Papukuningas tai -kuningatar määrää muille juhlijoille lystikkäitä tehtäviä!

Vinkki: Liedellä keitettävän puuron voi keittää valmiiksi jo illalla ja lämmittää hiukan maitoa lisäten aamupalaksi.

Lähi- ja luomuruoka-aineita Tampereelta:
Lähiruokapuoti Lempi, Luomulaatikko, Armas Maitokauppa, Luomuani, Ahlmanin tilapuoti ja maitobaari

Lähteet:
Ruokatieto.fi, Martat.fi, Mtv3.fi, Joulu joutui/ Nirkko & Vento, Suomalainen joulu/ Linnilä & Utrio, Wanhanajan joulu/ Linnilä, Suuri joulukirja, Joulu, joulu, armas aika/ Lehmusoksa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti